Ympäristösovittelu on osa laajempaa julkisluonteisten kiistojen neuvottelevaa ratkaisutapaa, jossa ammattimainen neutraali taho avustaa kiistan monia osapuolia rakentamaan yhteisesti hyväksytyn prosessin ja lopputuleman. Tämä voi olla esim. suunnitelma, päätös, sopimus, linjaus, periaate, visio tai standardi, jonka toimeenpanoon osapuolet ovat sitoutuneet. Englanniksi alaa kutsutaan termeillä environmental dispute resolution (EDR), environmental conflict resolution (ECR) tai environmental and public policy mediation/dispute resolution (EPP).
Julkiset kiistat, joita ympäristöä koskevat konfliktit ja kiistat ovat, tapahtuvat kontekstissa, johon kuuluu lainsäädäntöä, poliittisia linjauksia, tutkimustietoa, muuttuvia toimintakäytäntöjä, sekä paljon erilaisia toimijoita intresseineen, tavoitteineen ja arvoineen. Nämä kaikki on huomioitava kiistaa ennakoivassa osallistumis- tai sidosryhmäprosessissa, tai jo syntyneen kiistan tai konfliktin ratkaisuprosessissa.
Ympäristösovittelun tai ympäristökiistojen neuvotteleva ratkaisutavan menetelmät ja käytännöt ovat kehittyneet 70-luvulta asti Yhdysvalloissa osana laajempaa vaihtoehtoisen riidanratkaisun (alternative dispute resolution ADR) yhteiskunnallista liikettä. Teoreettista ja empiiristä tutkimusta on kertynyt neljän vuosikymmenen ajalta (kokoavia arvioita mm. Emerson, K., P.J. Orr, D.L. Keyes and K.M. McKnight (2009) Environmental conflict resolution: Evaluating performance outcomes and contributing factors. Conflict Resolution Quarterly 27, 27- 64.). Ympäristösovittelu on ytimeltään erilaisten tavoitteiden ja intressien yhteensovittamista. Teoriataustassa korostuvat neuvotteluteoria, sekä yksilöiden ja ryhmien toiminnan dynamiikkaa tarkastelevat sosiaalipsykologia ja psykologia. Koska kyse on yhteiskunnallisesta toiminnasta, myös deliberatiivinen demokratiateoria on relevantti viitekehys jäsentämään erilaisia tavoitteita yhteensovittavaa harkintaa ja päätöksentekoa.
Julkisluonteiselle konfliktinratkaisulle – kuten ympäristökiistojen sovitteluprosesseille on tyypillistä vaiheistettu neuvottelumenettely, joka alkaa kiistatilanteen/konfliktin arvioinnilla (conflict assessment) ja mikäli edellytyksiä yhteiselle prosessille on olemassa, voidaan jatkaa sovitteluprosessin organisoitumiseen, sen tavoitteiden, pelisääntöjen, roolien ja vastuiden määrittelyyn, kiistan ratkaisun edellyttämän yhteisen tietopohjan rakentamiseen, neuvotteluihin ja näistä syntyviin yhteisiin linjauksiin ja nämä linjaukset konkretisoiviin sopimuksiin tai muihin sitoumuksiin, sekä näiden seurantaan.
Ala on ammattilaistoimintana vasta vakiintumassa Suomessa. Alalle kouluttautuminen on toistaiseksi edellyttänyt opiskelua ulkomailla. Ensimmäisten Suomessa toteutettujen varteenotettavien kokeilujen tulokset alkavat olla arvioitavissa. Alan tutkimus on saanut ensimmäiseen oppituolin (ympäristökiistojen ratkaisun professuurin Itä-Suomen yliopistoon). Hankkeiden loppuraporttien lisäksi on syntynyt useita opinnäytetöitä (pro graduja ja väitöskirjoja). Toistaiseksi ammatimainen palveluntarjonta ja alasta kiinnostuneiden opiskelijoiden käytännön harjoittelun ohjaus on tapahtunut riippumattoman yhteiskunnallisen yrityksen Akordin kautta.
Ympäristösovitteluun ei ole Suomessa toistaiseksi tarjolla mitään julkista perusrahoitusta.
Julkaisuja:
Peltonen, L., Kangasoja, J., Luoma, E., Turunen, J-P., Lahdenperä, S. (2020) Saamelaisten kotiseutualueen valtion metsien käytön ristiriidat ja ratkaisumahdollisuudet. Konfliktikartoitus https://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/show/2496
Turunen, J-P., Peltonen, L, Karjalainen, T. (2020) Tenojoen kalastussopimuksen vaikutukset: sopimuksen toimivuuden arviointi eri osapuolten näkökulmista http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-366-021-2
Luoma, E. (2018) Intressien yhteensovittaminen monenvälisenä neuvotteluprosessina: tarkastelussa Jyväskylän strateginen metsäohjelma. Pro Gradu -tutkielma. Johtamiskorkeakoulu, Tampereen Yliopisto.
Susskind, L. (2014) Lyhyt opas intressien yhteensovittamiseen, Akordi Oy julkaisuja
Kangasoja, J. (2017) Retooling Planning – Towards Trading Zone Capabilities. Väitöskirja. Rakennetun ympäristön laitos, Aalto-yliopisto.
Peltonen, L., et al. (2012) Tutkimusraportti hankkeesta “Sovittelu osana maankäytön ristiriitojen hallintaa” (SOMARI) Maankäyttö- ja ympäristökiistojen sovittelun kokeiluhankkeen (SOMARI) kokemuksia, tuloksia ja arviointia. Aalto-yliopiston julkaisusarja TIEDE + TEKNOLOGIA 9/2012
Peltonen, L. and R. Sairinen (2010). “Integrating impact assessment and conflict management in urban planning: Experiences from Finland.” Environmental Impact Assessment Review 30(5): 328-337.
Peltonen, L. and Kangasoja, J. (2009). “Konfliktien kartoitus suunnittelun apuvälineenä” Yhdyskuntasuunnittelu 47(4): 88-97.
Kangasoja, J., Peltonen, L. & Puustinen, S. (2008) Maankäytön suunnittelun ristriidat – uudet työtavat ja menetelmät
Lasse Peltonen, Johanna Tuomisaari & Vesa Kanninen: Kaavavalitukset ja koettu oikeudenmukaisuus, Yhdyskuntasuunnittelu 2008:3, 11-34
Peltonen, L., et al. (2008). Nimby-kiistojen ratkaisumallit. Ei meidän pihallemme! Paikalliset kiistat tilasta. Helsinki, Gaudemus: 237-265.
Peltonen, L. & Villainen, S. (2004) Maankäytön konfliktit ja niiden ratkaisumahdollisuudet Osa 1, Katsaus käsitteisiin ja kirjallisuuteen