Suomalaisen sovittelun tilannekuva ja mahdollisuudet (SUSTIMA)

Valtioneuvoston kansila teki 9.3.2020 päätöksen VN TEAS selvitys- ja tutkimustoiminnan hankkimista painopistealueen 4. Turvallinen oikeusvaltio Suomi, sen kehittäminen ja puolustuspolitiikka teemalle 4.2 Sovittelun ja muiden vaihtoehtoisten konfliktinratkaisukeinojen käytön vahvistaminen. Tietotarvekuvauksessa lähtökohtana oli, että hankkeen avulla luodaan peruskartoitus koko sovittelukentän tilanteesta ja tämän perusteella arvioidaan jatkotoimien tarpeellisuutta ja kustannusvaikutuksia sekä tuotetaan ehdotus sovittelun koordinointia toteuttavasta verkostorakenteesta. Hankkeen toteuttaa Itä-Suomen yliopiston tutkimusryhmä, jota johtaa professori Lasse Peltonen.

1. Hankkeen tausta

Suomalainen sovittelun ja vaihtoehtoisen riidanratkaisun kenttä on kehittynyt voimakkaasti 2000-luvulla. Suomessa toimii satoja sovittelun ammattilaisia ja tuhansia vapaaehtoissovittelijoita. Ala on voimakkaasti kehittynyt ja ammattimaistunut sitten vuoden 2006, jolloin laki rikosten ja eräiden riita-asioiden sovittelusta tuli voimaan (esim. Poikela 2010). Kehityksen taustat ovat 1980-luvulla, jolloin moderni sovitteluliike sai jalansijaa Suomessa ja muissa pohjoismaissa (Ervasti 2018).

Sovittelutoiminnan kasvu on merkinnyt myös kentän erikoistumista ja fragmentoitumista: Kehitys sovittelun eri osa-alueilla on edennyt erilaisia polkuja, jotka ovat kiinnittyneet erilaisiin sovittelun traditioihin ja teoriataustoihin, erilaisiin organisaatioihin ja sovittelukentän vaikuttajiin (Ervasti & Nylund 2014; Pohjonen 2001; Poikela 2010). Sovittelun kentällä onkin tunnistettu tarve sovittelualan yhteiseen ja järjestelmällisempään kehittämiseen. Suomen ensimmäiset sovittelijapäivät järjestettiin helmikuussa 2019. Päivillä käytiin keskustelua sovittelualan kehittämisen tarpeista, myös alan kehityksen suuntaamisen ja määrittelyn tarpeista. Päivien keskustelut osoittivat, että sovittelun toimijat eivät muodosta yhtenäistä ammattikuntaa eikä sovittelualan ‘infrastruktuuria’ ole toistaiseksi kehitetty järjestelmällisellä yhteistyöllä. Sovittelualan rakenteiden kuten koulutuksen, laatustandardien tai eettisten periaatteiden kehittäminen on jäänyt jälkeen sovittelutoiminnan voimakkaasta kasvusta.

Hankkeen yhteiskunnallinen merkitys kytkeytyy vaihtoehtoisen riidanratkaisun kehittämisen hyötyihin, yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan näkökulmasta. Hankkeen tulokset vaikuttavat siihen, miten sovitteluun liittyvät potentiaaliset hyödyt tai ns. sovittelun ‘lupaukset’ saadaan hyödynnettyä Suomessa. Tällaisia lupauksia ovat mm. inhimillisen kärsimyksen ja taloudellisten kustannusten pienentäminen, tuomioistuinjärjestelmän kuormituksen vähentäminen, nopeus, yhteistyön mahdollisuus myös tulevaisuudessa ja osapuolten itsemääräämisoikeuden ja toimijuuden säilyminen (mm. Ervasti & Nylund 2014).

Sovittelun hyötyjä voidaan tarkastella kapeasti, jolloin huomio kiinnittyy sovittelun välittömiin tuloksiin ja ratkaisuihin sekä osapuolten tyytyväisyyteen. Sovittelulla voidaan tunnistaa myös laajempia, toimijoiden voimaannuttamiseen ja tunnustamiseen sekä yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden ja demokratian kehitykseen liittyviä hyötyjä. Sovittelun soveltaminen erilaisten ristiriitojen käsittelyyn merkitsee päätöksenteon luonteen muuttumista neuvottelevaan suuntaan, hierarkkisen päätöksenteon sijaan. Tämä muutos pitää sisällään potentiaalisesti merkittäviä muutoksia mm. viranomaisten ja organisaatioiden toimintaan liittyen. Sovittelumenetelmien hyödyntäminen voi siis potentiaalisesti vaikuttaa hyvin monenlaisiin rooleihin, instituutioihin ja ammattikuntiin. Kyse on paitsi ammattilaisten toiminnasta, myös kansalaistaidoista (esim. Ervasti 2014, Gellin 2019).

Hankkeen tavoitteet

Hankkeen päätavoitteena on kartoittaa suomalaisen sovittelukentän sekä vaihtoehtoisten konfliktinratkaisumuotojen tilaa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia Suomessa. Tavoite jakautuu kahteen osaan: 1) sovittelukentän nykytilan kartoitus ja 2) kehittämistarpeiden ja – mahdollisuuksien tunnistaminen. Nämä tavoitteet jakautuvat edelleen osatavoitteisiin, joihin liittyy omat tutkimuskysymyksensä (ks. alla) Tutkimuskysymykset vastaavat tietotarvekuvauksen esityksiä.

Näiden tavoitteiden pohjalta rakennetaan hankkeen tulokset kokoava loppuraportti, jonka osana syntetisoidaan kehittämisehdotukset sovittelun ja vaihtoehtoisen riidanratkaisun kehittämiseksi jatkossa.